TELLU


Olen Tilda-maailmaan keväällä 2008 "hurahtanut" nainen, joka on harrastanut käsitöitä pienestä tytöstä lähtien. Tuon pikkutytön haave oli valmistua pukuompelijaksi tai käsityönopettajaksi, mutta kummastakaan haaveesta ei tullut koskaan totta. 

En ole ollut edes koulussa, kun aloitin käsitöiden opettelun. Ensimmäiset barbien vaatteet ompelin  mummoni vanhalla, evakkoreissussa kovia kokeneella, poljettavalla Singerillä. Nykyään Tilda-jutut ja muut ompelukseni valmistuvat Husqwarnan ompelukoneella sekä saumurilla.

Ompelen, neulon, virkkaan, kirjon, askartelen, yms. ... Olen joskus nuorempana kutonut 3-metrisen leveän matonkin kangaspuilla -useiden lyhyempien mattojen lisäksi! Eli käsitöitä on tullut kokeiltua laidasta laitaan ja moni muukin tekniikka on minulle tuttu juttu. Paljon on kuitenkin vielä opittavaa, mikä sen mukavampaa. Olen myös perehtynyt tilkkutöiden saloihin. 

Edessä on vielä suuri haaste -JOSKUS!!! Sain nimittäin äidin perintöä nypläystyynyn ja siinä sivussa keskeneräisen pöytäliinan!!!! Ja enkös minä hölmö mennyt lupaamaan, että teen sen vielä joskus valmiiksi ja se oli vuosi 1997, joten "joskus" voi viedä ikuisuuden minun kohdalla. Näin menin tosiaan lupaamaan, vaikka nypläämistaitoni ovat todella heikot -enhän ole nyplännyt kuin pienen pätkän pitsiä ja senkin ala-asteikäisenä, joten "Tellu, Tellu, mitä tuolloin ajattelit?".
-No, nyt ajattelen asiasta niin, että jos olen oppinut tekemään makrameekassin, niin eiköhän tuo pitsiliinakin joskus valmistu -makramesolmun oppiminen vei meinaan pikkasen aikaa!!! Eiköhän ne nypläysopit muistu mieleen, kun pääsen työn pariin -olenhan minä ollut "kuunteluoppilaana", kun äiti oli Helena Oravan vetämällä nypläyskurssilla!!!
Ja mitäkö siitä liinasta sitten puuttuu ... -ei sen enempää kuin kokonainen leveä reunapitsi ja pituutta en edes uskalla arvata, koska se on aika paljon!!!

Käsityöharrastuksen edelle menee valokuvaus. Kamera keikkuu matkassa -minne sitten menenkin! Kameran linssin läpi elämästä löytää paljon kauniita asioita. Ensimmäisen oman kamerani ostin jo 15-vuotiaana -en osaisi ajatella elämää ilman tätä harrastusta. Miten tylsää minulla olisikaan??

Tätä blogia aloittaessani mukana retkilläni seurasi myös koirani KONSTA. Oman koiran myötä mielenkiinto koirakuvaukseen vaan kasvoi kaiken aikaa. Konstasta on muistona sellainen määrä kuvia, että joskus olenkin nauranut, että taitaa olla yksi Suomen kuvatuimpia koiria. Muutaman vuoden ajan olen kiertänyt ystävän kanssa koiranäyttelyissä kuvaamassa tuttujen koiria. Koirakuvaus on haastavaa ja siitähän minä pidän! Elämässä pitää olla haasteita.

Harrastuksia sekä muutenkin elämääni rajoittaa jonkin verran sellainen pieni juttu kuin kaularankavamma. Mutta sitähän ei monikaan usko, kun kuulemma "nauran liikaa" ja olen "liian iloinen". ITKEÄKÖ MINUN PITÄISI???
Jouduin syyskuun 11.päivänä vuonna 2001 auto-onnettomuuteen ja siitä lähtien kipu on ollut osana elämää. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jäisin kotiin makaamaan. Elän normaalia elämää, joskus on huonoja päiviä, mutta niinhän niitä on muillakin. Olen nähnyt, mitä se ihmiselle tekee, kun käpertyy sängynpohjalle ja teenkin kaikkeni sen eteen, ettei minulle niin käy. Liikkumalla ja oikealla lääkityksellä on kivut saatu pysymään kurissa jo pitkään. Kesällä 2009 minusta tuli eläkeläinen -liian aikaisin, jo 43-vuoden iässä, kun sain työkyvyttömyyseläkepäätöksen neljän vuoden tappelun jälkeen! Lähes tarkalleen tasan vuosi siitä ehdin jo pelästyä, että pahoinpitely johtaisi siihen, että halvaantuisin -niskaani sattui ja kovasti. Diagnoosin transversaali ligamenttivaurio saatuani minua varoiteltiin kaikista sellaisista vaaranpaikoista: äkkinäiset liikkeet, kaatuminen, yms ... Ja kuinkas siinä kävi, tuon teki ihminen, jolle lääkäri oli asiat kertonut henkilökohtaisesti. -No, mutta tästä aiheesta lisää kohdassa "WHIPLASH", jos ja kun jaksan sinne osioon jotakin kirjoittaa.

Olen myös jonkin verran yllytyshullu ja siitä tuloksena mm. Laihajärven kylätoimikunnan (Säkkijärvi) 25-vuoden historiikki, jonka kirjoittamiseen menin lupautumaan jokunen vuosi sitten. Kirja tuli painosta huhtikuussa 2016 ja voin sanoa, että "olihan homma". Päävastuu kirjasta oli isäni 80-vuotiaalla serkulla sekä minulla (ja niitä "apulaisia" oli joitakin) -antoisaa aikaa, sillä opin tuntemaan isän serkun ja samalla sukumme historiaa.  Uusi kirja on alkuvaiheissa, mutta milloin se valmistuu, niin sitä ei moni tiedä -sen teen vain omalle lähisuvulleni ja tällä kerralla tekijöitä on vain YKSI eli minä ITSE :)

Mitä älytöntä seuraavaksi keksin ja milloin, niin sitä odotellessa ...

"Elä tätä päivää, uneksi huomisesta, opi eilisestä".




Suositut tekstit